Yhdistys
ENTER ry on vuonna 1997 perustettu tieto- ja viestintätekniikasta kiinnostuneiden ikäihmisten yhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki, mutta sen toiminta kattaa koko maan. Jäsenmäärämme on tällä hetkellä 250. Jäsenmaksumme on 25 euroa vuodessa.
ENTER ry:n toimii
- Olemalla mukana viranomaisten tietotekniikkahankkeissa, jotta kehittämisessä otettaisiin huomioon ikäihmisten näkökulma,
- Järjestämällä ikäihmisille koulutusta joko itse tai yhteistyö-kumppaneiden kanssa sekä keskustelutilaisuuksia ajankohtaisista aiheista,
- Ylläpitämällä vertaistukitoimintaa – tuutoritoimintaa- tietokoneiden ja kännyköiden käytössä. Ohjaus tapahtuu ympäri pääkaupunkiseutua. Vuonna 2009 yli 2000 ikäihmiselle annettiin opastusta tietokoneen käytössä ja saman verran annettiin kännyköiden käytön opastusta. Toiminta on vapaaehtoistyötä.
- Julkaisemalla i k i n ö r t t i – tiedotelehteä neljä kertaa vuodessa.
- Järjestämällä opintokäyntejä alan yrityksiin ja mukavia retkiä, joissa pääpaino on tietotekniikka – asioissa kuitenkaan unohtamatta mukavaa yhdessäoloa.
- Osallistumalla merkittäviin kotimaisiin messuihin ja tapahtumiin yksin tai kumppaneidemme kanssa.
- Osallistumalla kotimaisiin ja EU:n rahoittamiin yhteistyöhankkeisiin joko koordinaattorina tai kumppanina voimavarojen ja taloudellisten resussrien puitteissa.
Sakari Eränen, puheenjohtaja
ENTER ry